Kesäkirja: Marjo Pajunen vie lukijan Pyhäjärven rannoilta Azoreiden maisemiin
Marjo Pajusen romaanin Todellista matematiikkaa kansikuvan on maalannut hänen siskonsa Mervi.
Yksin matkustamiseen liittyy aina vähän salapoliisityötä. Mistä
löydän parhaan ravintolan? Kuka osaisi kertoa minulle hotellin
historiasta? Millaisia salaisuuksia kätkeytyy matkalla kohtaamieni
ihmisten tarinoihin?
Tästä tunteesta ammentaa Marjo Pajusen uusin romaani Todellista matematiikkaa. Nokian kesäasukas viettää lomansa Pyhäjärven rannalla, mutta käsillä oleva romaani vie lukijan keskelle Atlantin valtamerta Azorien saarille.
Romaani kertoo nuoresta naisesta, joka tekee irtioton työstään kansanedustajan avustajana ja kokeilee siipiään matkabloggarina. Blogiin ei lopulta montaa merkintää synny, kun päähenkilö uppoutuu saarten lähihistoriaan ja arvoituksellisen maanmiehensä Kristianin kohtaloon.
Dekkarimaisesti rakennettu kirja on lyhyttä ja helppoa kesälukemista. Tätä en sano moitteena, sillä keveän muodon alla on rikasta kaunokirjallista tekstiä ja yllättäviä filosofisia pohdintoja.
Kiinnostavimmillaan teos on viedessään lukijan Azorien rannoille ja kaupunkien kaduille. Pajunen osaa kuvata tapahtumapaikat niin, että lukija näkee ne kirkkaana mielessään päähenkilön silmien kautta.
Salapoliisijuoneen olisin sen sijaan toivonut lisää konkretiaa, ja juonen käänteet jäivät joskus ohuesti perustelluiksi. Pajusen eheä tyyli ja kirjan mysteerirakenne toimivat kuitenkin loppuun asti ja pitivät lukijan otteesaan.
Tästä tunteesta ammentaa Marjo Pajusen uusin romaani Todellista matematiikkaa. Nokian kesäasukas viettää lomansa Pyhäjärven rannalla, mutta käsillä oleva romaani vie lukijan keskelle Atlantin valtamerta Azorien saarille.
Romaani kertoo nuoresta naisesta, joka tekee irtioton työstään kansanedustajan avustajana ja kokeilee siipiään matkabloggarina. Blogiin ei lopulta montaa merkintää synny, kun päähenkilö uppoutuu saarten lähihistoriaan ja arvoituksellisen maanmiehensä Kristianin kohtaloon.
Dekkarimaisesti rakennettu kirja on lyhyttä ja helppoa kesälukemista. Tätä en sano moitteena, sillä keveän muodon alla on rikasta kaunokirjallista tekstiä ja yllättäviä filosofisia pohdintoja.
Kiinnostavimmillaan teos on viedessään lukijan Azorien rannoille ja kaupunkien kaduille. Pajunen osaa kuvata tapahtumapaikat niin, että lukija näkee ne kirkkaana mielessään päähenkilön silmien kautta.
Salapoliisijuoneen olisin sen sijaan toivonut lisää konkretiaa, ja juonen käänteet jäivät joskus ohuesti perustelluiksi. Pajusen eheä tyyli ja kirjan mysteerirakenne toimivat kuitenkin loppuun asti ja pitivät lukijan otteesaan.
