keskiviikko 23. lokakuuta 2019

    
 

             Boheemipokkarit Helsingin Kirjamesuilla 24. - 27.10. 2019 Osasto 7E152. Tervetuloa!

perjantai 18. lokakuuta 2019

                   Uutuus novellikirja ilmestynyt! 


 

 

LUKUNÄYTEET:
Lumous haihtui huomaamatta. Ihmisen ikuinen tarve nähdä tuttuja asioita uudestaan ja uudestaan täyttyi Katariinan kohdalla ensimmäisellä kouluviikolla. Tuttuus tuli liian lähelle, eikä mielikuvitukselle jäänyt tilaa. Huomaamatta vanhojen esineiden viehätys menetti vetovoimansa, ja koulu muuttui tavalliseksi, sitten arkiseksi ja ikävystyttäväksi.                                                                                                                                                                                                                                                                                                                Jonkinlainen kotiinpaluu

Olen kuitenkin sieltä spektrin rehellisimmästä päästä. Epärehellisyys on ihmisen pahimpia syntejä. Mieleeni ei juolahtaisikaan mennä häiritsemään 84-vuotiasta vanhusta tekaistun syyn takia. Ei, jos pesen pyykkiä, mukana pitää olla kunnon koneellinen käytettyä kamaa. Oli selvää, että minun täytyi tehdä muutoksia. Jos haluaa liata vaatteensa, on laitettava itsensä likoon.
                                                                                                                                    Vapaustaistelu

Gingasta tuli elämäni oppitunti. Vaikka fyysinen harjoittelu oli puuduttavaa, se kävi minulta luontaisesti. Piti vain puristaa aina vähän lujempaa, kestää kauemmin, hypätä korkeammalle. Ginga oli hankalampi tapaus. Paulan oppien mukaan gingaksi ei voi varsinaisesti tulla, mutta gingaa pitää olla. Hänen kaistapäinen neuvonsa vei fitness-hulluuteni uusiin ulottuvuuksiin.
                                                                                                                  Yksinkertainen koreografia

-Älä sano noin. Minä en voi uskoa sitä, pianisti Kalle von Bonn voihkaisi ja painoi päänsä käsiensä varaan. Oli harvinaista, että hän näytti tunteensa näin voimakkaasti. Hän oli herkkä mies, mutta kolmenkymmenenviiden pianistivuotensa aikana hän oli oppinut purkamaan sisintään musiikkiin: kuin itsestään tunnetilat valahtivat hänen sormenpäihinsä, ja sanat muuntuivat soinnuiksi pianon musta-valkoisilla koskettimilla.
                                                                                                          Harry Wirtanen vaihtaa duuriin

Anni Saastamoinen oli seissyt paikallaan pitkään. Hän tajusi olevansa umpijäässä vasta, kun hän yritti pöyhiä hiuksiaan. Muutama veripisara liikahti hänen aneemisissa käsivarsissaan
– Anni! Anni kuuli tutun äänen selkänsä takaa ja pyörähti ympäri.
– Miksi sä seisot täällä pakkasessa ilman pipoa? Sun korvat on ihan punaiset.
Anni tunsi karheat villatumput jäätyneillä korvillaan.
– Ulla! hän huudahti hämmästyneenä, aivan kuin olisi tavannut Ullan vahingossa. Ulla oli puoli tuntia myöhässä.
– Olivia, Ulla korjasi. – Yritä nyt muistaa, että mun nimi on nykyään Olivia, Ulla huomautti
                                                                                                                                  Talvipäivänseisaus

Germit Mandolino ei ollut tietäjä, ja hän tiesi sen itsekin. Mutta hän kuului tietäjäsukuun, ja talo ja tietäjärumpu kuuluivat hänelle. Jos totta puhutaan, viisaista sukujuuristaan huolimatta Germit Mandolino oli hölmö ukko. Tuli talvella lunta tai ei, satoi tai paistoi, joka vuosi Germitin onnistui tärvellä suurin osa sadostaan. Ottaen huomioon, kuinka loistavat olosuhteet tuon aikainen vuoristoilma tarjosi viljelylle, Germitin viljelysten tuottamattomuus oli poikkeuksellista.
                                                                                                                                  Kuun pimeä puoli
– Kohta me molemmat purjehdimme maailman ympäri, Kaapo huokaisi.
 – Kun sade laantuu, Anton totesi.
– Miksi aina sataa? Kaapo ihmetteli. – Viime kesänäkin täällä satoi.
– Silloin satoi vain kahtena päivänä. Isä sanoi, että tällä alueella sataa usein, Anton totesi.
Pojat tunsivat toisensa jo viidettä kesää. Se oli yli puolet heidän nuorista elämistään. Tämä oli Kaapon toinen, hartaasti odotettu vierailu Antonin perheen mökille saareen. Ja ensimmäinen kerta, kun pojat saivat nukkua kaksin venevajassa. Tai sviitissä, kuten he makuupaikkaansa kutsuivat.
Sviitti oli hienointa, mitä ihmiskäsin voi rakentaa. Se oli alkujaan tarkoitettu venevajaksi; huone oli tehty vasta myöhemmin. Eteinen oli täynnä verkkoja, katiskoja ja kalastustarvikkeita. Kalan haju tunkeutui sisälle saakka, jos unohti sulkea välioven. Niin kuin pojat unohtivat. He pitivät vajan ulko-ovea auki, sillä ilmavirta kahisutti eteisen ja makuuhuoneen välissä roikkuvaa bambuverhoa mukavasti. Kenenkään tietämättä pojat olivat polttaneet kynttilää ja nukkuneet eteisen maalattialla yhden yön. Täydellistä. Paitsi että kuudesta lomapäivästä kuusi päivää ja yötä oli satanut.
                                                                                                                                  Sadekausi

Yhtäkkiset vilunväreet kiipesivät Antonin ihon alla. Kaksi kuukautta sitten, konkurssin sattuessa, Hämähäkkimies oli päässyt hänen ihonsa alle. Se oli punonut tiiviin verkon hänen hermostonsa ympärille. Nyt Hämähäkkimiehen täytyi vain nykäistä langanpäästä, ja pistelevä jännityspiikki nousi Antonin jalkapohjista ja kulki hänen kehonsa läpi sormenpäihin saakka. Hikoilevin kämmenin Anton ryhtyi raivaamaan tilaa työpöydältään. Hänellä ei enää ollut varsinaisia töitä, eikä mitään mihin hän olisi tarvinnut tilaa. Mutta hän istui pöytänsä taakse yrittäen jäljitellä aikaa ennen kuin kaikki oli romahtanut.
                                                                                                                                  Sateen jälkeen

Anton tiesi mitä tehdä. Pursi mukanaan hän astui ulos vajasta ja harppoi puupinon ja kasvimaan ohi saaren kärkeen, ruohottuneelle salmelle. Pitkällä askeleella hän loikkasi marmoria matkivalle kivelle keskelle vesiväylää. Sinne matka viimeksi päättyi, ja siitä se myös jatkuu, Anton ajatteli ja laski purtensa veteen.
– Koita saada se toinen kiinni, hän toivotti kaarnalaivalleen.
                                                                                                                                  Jonkin loppu




lisätietoja: www.boheemipokkarit.fi


perjantai 11. lokakuuta 2019

              Novellikokoelma Jonkinlainen kotiinpaluu ilmestyy 18.10 2019!