sunnuntai 5. heinäkuuta 2020

Kirjojen matkassa osa 4: Saari heikun keikun


Huvikummun julkisivua käytettiin Peppi Pitkätossu filmatisoinesissa. Sisäkuvaukset tehtiin studiossa.

Gotlannin saari on inspiroinut ruotsalaisia dekkarikirjailijoita punomaan murhamysteereitä Visbyn ruusuisiin maisemiin. Saaren kuuluisin asukki on kuitenkin Astrid Lindgrenin Peppi Pitkätossu. Maailman vahvimman tytön ensimmäinen seikkailu Peppi Pitkätossu ilmestyi vuonna 1945. Pepin tarinoita on käännetty yli sadalle kielelle, ja rohkea, kultarahoissa kylpevä puoliorpo on saanut ihailijoita ympäri maailmaa.

Visby ylpeilee keskiaikaisella muurillaan, mutta Huvikumpua lukuun ottamatta Pepin kantapaikkoja on kylältä vaikea löytää. Televisiosta tuttu talo tuotiin  Visbyn kaupungin liepeille huvipuiston vetonaulaksi. Pastillipytinkiä on käytetty Gotlannissa filmatuissa Peppi Pitkätossu elokuvissa ja tv-sarjassa. Lindgren teki elokuvakäsikirjoitukset itse ja oli myös valvomassa kuvauksia.

Maailmankuulu lastenkirjailija kirjoitti saarimaisemissa; kotonaan Tukholmassa sekä kesäpaikassaan Furusundissa, Tukholman saaristossa. Kirjat perustuvat joko Lindgrenin omiin lapsuusmuistoihin, hänen kuulemiinsa tarinoihin tai puhtaasti fantasiaan. Peppi-kirjoissa yhdistyvät realistiset ainekset fantasiamaailmaan, mikä tekee Visbyn mukulakivisillä kaduilla kävelystä arvaamatonta.  Mihin tahansa voi olla viritetty Pönkki-ansa.


Astrid Lindgren vuonna 1924







Astrid Lindgrenin (1907- 2002)
kuuluisimman hahmon esikuvana oli 
Ester Nordströmin luoma poikatyttö Ann-Mari.